Minun piti alun perin lukea Lundy Bancroftin kirja Why Does He Do That?: Inside the Minds of Angry and Controlling Men jo vuosia sitten, mutta jotenkin se unohtui, ja muistin vasta kun joku puhui kirjasta Twitterissä muutama vuosi sitten. Teos käsittelee niin fyysistä, seksuaalista kuin henkistäkin parisuhdeväkivaltaa, samoin manipulointia. Ja sillä on Amazonissa arvioiden keskiarvo viisi tähteä.
Sisältövaroitus: tämä teksti sivuaa myös esim. s-hyväksikäyttöä.
Väärinkäytön syyt
Kirjan alussa käsitellään väärinkäytön syitä ja yleisiä harhakäsityksiä niistä. Bancroft väittää, että väärinkäyttäjät nimenomaan tarkoituksella vaikuttavat epärationaalisilta ja mahdottomilta ymmärtää, jotta tämä sekoittaisi naisen mielen, ja jotta tälle ei selviäisi ongelman todelliset syyt, ja mies voisi syyttää kaikesta vaikkapa hankalaa lapsuuttaan.
Kirjan mukaan esimerkiksi käsitys, että vihanhallintaongelmat johtavat väkivaltaan on aivan väärä. Nainen ei pysty miehen “vihaa” hillitsemään, mutta ulkopuoliset tahot pystyvät, koska mies ei halua vahingoittaa ulkokuortaan.
Miehet pystyvät kyllä hillitsemään vihaansa aivan hyvin silloin, jos naapuri tai poliisi saapuu paikalle. Yhtäkkiä he ovat aivan tyyniä, ja hallitsevat tilannetta, kun nainen saattaa olla aivan hysteerinen, ja itse he vaikuttavat asiallisilta. Tämä on yleinen dynamiikka: väärinkäyttäjä on tyyni ja vaikuttaa tasapainoiselta, puolisolla on kenties psykologisia ongelmia – jotka johtuvat väärinkäytöstä. Tällä saadaan poliisit pois kotoa ja lasten huoltajuus itselle.
Kyse ei Bancroftin mielestä ole itsehillinnästä ollenkaan, tai hyvin pienessä määrin. Ongelma on siinä, millaisia rajoja ja arvoja miehet asettavat itselleen, mitä he pitävät hyväksyttävänä, ja millaiseksi he kokevat naisen aseman ja arvon parisuhteessa. Kun naisen näkee ihmisen sijaan omaisuutena ja käyttöesineenä, omantunnonpistokset jäävät vähäisiksi.
Kirjan mukaan yhteiskunnan misogynialla on ratkaiseva osuus väärinkäytön syntyyn. Siitä puhutaan paljon teoksen loppupuolella, mutta jostain syystä itse m-sanaa ei käytetä.
Jotkut päihteitä käsittelevän luvun näkemykset tuntuivat hieman erikoisilta. Bancroftin mielestä ei-väärinkäyttävä ihminen ei voi koskaan esimerkiksi muuttua väkivaltaiseksi pelkän alkoholin takia, vaan kyseessä on ennakkokäsitysten vaikutus (alkoholi tekee väkivaltaiseksi -> saan olla väkivaltainen). Kuitenkin esimerkiksi Suomessa on selvästi havaittu tiettyjä geenejä, jotka lisäävät väkivaltaisuuden riskiä alkoholin käytön yhteydessä.
Parisuhdeterapia ja sovittelu ovat usein hyvin ongelmallisia väärinkäyttötilanteissa, koska niissä uskotaan siihen, että ihmissuhde on aina kahden kauppa, kummankin näkemys on yhtä arvokas, ja kaikki ongelmat johtuvat kummastakin osapuolesta. Väärinkäyttö ei kuitenkaan ole parisuhdedynamiikkaa vaan ainoastaan väärinkäyttäjän aiheuttama ongelma!
Valheita ja gaslightingiä
Väärinkäyttöön kuuluu tyypillisesti valtava määrä valheita, niin puolisolle kuin ulkopuolisillekin – ja itsellekin. Tosin pieni osa väärinkäyttävistä miehistä sairastaa jotain psyyken häiriötä, jossa he todella pystyvät sulkemaan hirveitä tekoja mielestään ja kuvittelemaan, ettei niitä tapahtunut, mutta suurin osa vain tietoisesti valehtelee. (Kun mies on skitsofreenikko ja patologinen valehtelija, silloin tämä menee erityisen haastavaksi, been there.)
Gaslightingillä on iso rooli väärinkäytössä. Mies vääristelee kaiken niin, että joko nainen liioittelee, käsitti väärin, kaikki oli tämän omaa syytä tai jopa niin, että mitään ei itse asiassa tapahtunut. Mies voi ihan pokkana väittää, että tilanne meni aivan eri lailla kuin väität, miten kehtaatkin sanoa, että olisin tehnyt jotain sellaista.
Kriittinen asia väärinkäytön valtasuhteissa on se, että yhteiskunta uskoo miestä. Väärinkäyttävä mies ei onnistu gaslightaamaan pelkästään puolisoaan, vaan myös omat ja tämän ystävät ja perheen (been there…), sekä asioihin mahdollisesti puuttuvat viranomaiset ja ammattilaiset.
Poliisi, huoltajuuskiistoja selvittävät tahot ja terapeutitkin usein uskovat, kun rauhallinen ja mukava mies sanoo, että hullu nainen keksii kaikenlaista, itse se on vain hankala. Tämä oli kirjan järkyttävin osuus, aivan hyytävää. Miten ammattilaisetkaan eivät muka tiedä paremmin tällaisesta yleisestä taktiikasta?
Kun väärinkäyttäviltä miehiltä kysytään hoidossa heidän teoistaan, he eivät koskaan ole mielestään syyllisiä mihinkään vääryyteen. Esim. “vähän huitaisin kun nainen petti, eikö se ole oikeutettua?” Todellinen tilanne voi olla ollut, että mies näki naisen neuvovan tuntemattomalle ajo-ohjeita johonkin paikkaan ja tönäisi tämän katuun “pettäjänä”. Tai “hän potkaisi minua munille, hän tässä on se väkivaltainen osapuoli” (potkaisi rimpuillessaan pakoon, kun olin kuristanut hänet seinää vasten).
Tosin pieni osa miehistä ilmeisesti reagoi toisin: he sanovat tiedostavansa ongelmansa ja yrittävät kaikin tavoin korjata sen, vaikuttavat oikein yhteistyökykyisiltä ja katuvaisilta. Sitten he menevät kotiin ja hakkaavat kumppaninsa entistäkin pahemmin.
Mahtaa olla karua työtä, auttaa päivät pitkät ihmisiä, joista juuri kukaan ei halua muuttua, ja suurin osa ei tule muuttumaan mitenkään. Mutta kirjoittaja kokee, että jos edes yksi kymmenestä muuttuu, hänen työllään on merkitystä. Työ myös laittaa väärinkäyttäjät vastaamaan tekemisistään.
Väärinkäyttöä on monenlaista
Bancroft esittelee erilaisia tyyppejä, joita käsitellään esimerkiksi mediassa ja fiktiossa vähemmän. Esimerkiksi ihmistyyppi, joka suhtautuu puolisoonsa hyvin alentuvasti ja uskoo tietävänsä kaikesta kaiken, siinä missä puoliso ei tiedä mitään (hyvin tuttua). Lopulta tämä voi alkaa itsekin uskoa, ettei ole kovin fiksu. Toiset taas syyttävät puolisoaan kaikesta siitä, mikä maailmassa on väärin, myös omista virheistään (tämäkin).
Eräs ihmistyyppi nöyryyttää ja pilkkaa puolisoaan korottamatta ääntään. Kun nainen lopulta suuttuu ja huutaa, mies sanoo, että sinä olet tässä se epärationaalinen ja väärinkäyttäjä, sinä riehut vaikka minä en edes huutanut. Edelleen on myös sellaisia vanhanaikaisia miehiä, jotka saavat raivarin siitä, jos ruoka ei ole pöydässä, kun he tulevat kotiin (hollantilaisen kaverini naapurilla oli ollut juuri tällainen puoliso). Sama ihminen voi toki käyttää useita eri väärinkäytön strategioita.
Väkivaltaan voi kuulua raiskauksia ja seksiin manipulointia. Toisaalta jotkut väärinkäyttäjät ovat pitkän kaavan mukaisia rakastajia – tällä he ylläpitävät itsestään mielikuvaa seksijumalina ja ihannepuolisoina. Väärinkäyttäjälle on aina tärkeää hyvä kuva itsestään.
Usein (ei aina) väärinkäyttäjä kohtelee myös lapsiaan huonosti, näkee heidät omaisuutenaan, ja hänellä on mielestään päätösvalta kaikista heidän asioistaan (kunhan ei tarvitse oikeasti huolehtia heistä käytännössä). Ja koska tämä pitää puolisoaan huonona vaimona ja äitinä, tietenkin tämä näkee itsensä myös parempana vanhempana heille.
Sen sijaan muille ihmisille väärinkäyttäjä esittää täydellistä vanhempaa. Lapsille (kuten äidillekin) voi syntyä isään Tukholman syndroomaa vastaava ns. traumaattinen kiintymys, mikä huoltajuuskiistoissa sekoittuu aitoon läheisyyteen.
Teos käsittelee myös väärinkäytön dynamiikkaa ei-heterosuhteissa, muissa kulttuureissa (esim. temperamenttisemmissa kulttuureissa väärinkäyttäjä voi sallia naisen huutavan hänelle, vaikka muuten tämä on harvinaista), sekä ei-valkoisten amerikkalaisten suhteissa, esim. miten väärinkäyttöön vaikuttaa, jos mies on tummaihoinen ja nainen valkoinen, tai toisin päin. Jotkut tummaihoiset väärinkäyttäjät voivat esimerkiksi syyttää rasismia asiasta. Lopussa on listattu resursseja myös esim. latinoille sekä alkuperäiskansojen edustajille.
Usko naisia
Kirjan sanoma: väkivaltainen tai muuten väärinkäyttävä puoliso voi muuttua hoidon avulla, mutta tämä on harvinaista. Jos nainen kertoo joutuneensa fyysisen tai henkisen väkivallan kohteeksi, häntä on syytä uskoa, koska hän erittäin todennäköisesti kertoo totuuden – miehellä on luonnollisestikin kaikki syyt väittää naisen valehtelevan. Samoin itseään kannattaa uskoa, jos tällaista epäilee.
Vaikka mies olisi kuinka rauhallisen, herkän, ujon, lempeän tai hyväntahtoisen oloinen, vaikka tämän sosiaalinen asema olisi mikä, vaikka tämä tunnettaisiin hyväntekeväisyydestä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, vaikka tämä ei joutuisi koskaan konflikteihin kodin ulkopuolella, hän voi silti olla puolisolleen äärimmäisen julma ja jopa hengenvaarallinen. Julkifeministi, väkivallan jyrkkä vastustaja, tunteistaan avoimesti puhuva ja julkisesti itkevä pehmo ja löytökissakodissa auttava mies voivat kaikki olla hirvittäviä väärinkäyttäjiä parisuhteissa.
Ja jos mies sanoo katuvansa ja yrittävänsä muuttua, tämä usein on pelkästään lisää valheita.
Varmasti erittäin hyödyllinen kirja kaikille, joilla on ollut tällaisia ongelmia puolisonsa kanssa ja heidän läheisilleen, mutta myös esim. kirjailijoille, jotka haluavat kirjoittaa väärinkäytöstä parisuhteissa. Pitäisi olla pakollista luettavaa myös poliiseille, tuomareille, terapeuteille jne.
